Henkeäsalpaava taidekuva kaakkurin poikasesta lentoharjoituksissaan.
Tiedustelut ja suunnittelu: Taidekuva on saatavilla rajoitettuna signeerattuna ja numeroituna eränä. Kehystysvaihtoehdot ovat räätälöitävissä juuri sinulle sopiviksi.
Ota yhteyttä: [email protected], niin luodaan yhdessä ainutlaatuinen taidekokemus.
Kuvaus
Minulla on ollut onni päästä seuraamaan kaakkureita ja kaakureiden poikasia Helsingin lähettyvillä.
Poikasaikaa on mielenkiintoista seurata, sillä silloin poikaset opettelevat tulevaa elämää varten. Olen nähnyt useita kertoja, kun poikaset tekevät lentoharjoituksia – ne aloittavat sen hakeutumalla hyvään paikkaan lammella, sitten ne nousevat vähän ylemmäs vedestä ja räpyttelevät siipiään ennen kuin aloittavat itse lentoonlähtöharjoituksen. Lentoonlähtöhän ei ole niille mikään helppo nakki. Ensin juostaan vettä pitkin ja samalla räpytellään kovasti siivillä. Menee monta monta kertaa ennen kuin ne pääsevät ilmaan ja oikeasti lentoon.
On ollut hienoa seurata myös, kun emot ovat tuoneet ruokaa poikasilleen. Kerran pääsin seuraamaan tilannetta, jossa ensimmäinen poikainen sai ruokansa heti, mutta kun seuraava ruokakuljetus tuli, poikanen ei saanutkaan ruokaansa välittömästi, vaan sen piti uida ja sukeltaa emonsa perässä ennen kuin emo luovutti kalan. Mitä ilmeisimmin linnut tietävät, mitä harjoitusta poikaset tarvitsevat, jotta se selviävät aikuisiksi ja aikuisina. Näiden tilanteiden seuraaminen on ollut todella henkeäsalpaavan ihastuttavaa.
Tässä kuvassa poikanen ilokseni harjoitteli lentoonlähtemistä niin, että se tuli lähes suoraan minua kohti. Seisoin lammenreunalla puiden siimeksessä mahdollismman piilossa. En voinut muuta kuin pidätellä hengitystäni ja nauttia upeasta hetkestä, kun poikasen lentoharjoitus päättyi laskeutumiseen tyyneen lammen pintaan. Sykähdyttäviä hetkiä.